sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Luku 15

Lennokkaita tilanteita


Seuraavana aamuna keskustelu kävi kiivaana Luihuisten pöydässä. Harry oli juuri paljastanut Dracolle uusimman lahjansa ja tämä ei ollut pysyä housuissaan tiedon jälkeen. Nimbus kaksituhatta oli tuliterä malli, eikä sellaista ollut vielä monellakaan velholla edes sarjatasolla.

"Vau! Koska saan nähdä sen? Otathan sen mukaan lentotunnille? Saanko minä kokeilla sitä?" Draco puhui taukoamatta koskematta lainkaan aamupalaansa.
"Shh, hiljempaa!" Harry kuiskasi, "suunnitelmani on vielä kesken."
"Mitä aiot?"
"En tiedä", Harry vastasi totuudenmukaisesti. Hän oli miettinyt läpi jokaisen vaihtoehdon saada luuta käyttöön, muttei yksinkertaisesti ollut keksinyt yhtäkään. Hänestä ei tuntunut yhtään ovelalta tai taidokkaalta, ja juuri niitä ominaisuuksia Siriuksen mukaan tarvittaisiin. Dracon mielestä paras ratkaisu olisi ollut naamioida Nimbus koulun vanhaksi luudaksi, mutta suunnitelma oli kaatunut siihen, kun kumpikaan heistä ei osannut vielä sen tason taikoja.
"Voin auttaa", Draco tuumasi yhä mietteliäänä ja hänestä näki heti, kuinka hän alkoi kyhäillä toinen toistaan omituisempia keinoja.
"Ei tarvitse. Lähdetään tunnille", Harry vastasi ja otti vielä yhden leivän matkaevääksi. Hän lähettäisi Siriukselle kirjeen heti kun ehtisi. Tämä saisi luvan auttaa häntä.

Luihuiset kävelivät isolla porukalla linnan pienimmälle lentoharjoituskentälle. Siellä heitä odotti monta luutaa rivissä sekä iloisesti pulisevat Rohkelikot. Harry tuijotti hetken näkymää, mutta meni kuitenkin Luihuisten puolelle muiden kanssa. Ron vilkaisi häntä hieman pettyneenä, mutta Harry katseli muualle kuin ei huomaisikaan. Heidän opettajaansa, matami Huiskia, ei näkynyt vielä missään, joten Draco alkoi käydä levottomaksi.

"Keksitäänkö jotain puuhaa?" Draco virnuili Rohkelikkoja tuijottaen. Crabbe myhäili tyytyväisenä samalla kun Goyle jo ehdotteli erilaisia keinoja saada aika kulumaan.
"Kuten mitä?" Harry kysyi ja vilkaisi Dracoa kulmiaan kohottaen. Draco saattoi keksiä mitä tahansa.
"Lennetään."
"Ei me saada."
"Entä sitten? Me osataan lentää, miksi me ei voitaisi?" Draco kysyi äänessään epäuskoa ja tiettyä kapinallisuutta.
"Ei me saada!" Harry huudahti peloissaan, kun huomasi Dracon todella nousevan luudalle. Ei hän Dracon putoamisen puolesta pelännyt, mutta hän ei halunnut edes ajatella seurauksia, jos matami nyt putkahtaisi paikalle. Hän katseli Dracon nousua, mutta alkoi sitten hiljalleen rentoutua. Matami Huiski näytti pysyvän poissa, ja Draco liihotti tyytyväisenä ilmassa. Hän oli selvästi lentänyt useasti ennenkin. Harrya alkoi jo hieman kaduttaa, ettei ollut noussut itsekin ilmaan. Hän olisi halunnut näyttää, mihin hän itse pystyi päästessään luudan selkään.

Harry päätti kuitenkin, että olisi yhä parasta odottaa matamia ja niin hän tekikin, kunnes Malfoy päätti tehdä jotakin typerää. Hän liisi kohti Rohkelikkojen parvea ja nappasi sitten nopein liikkein Nevillen kädestä muistipallon kuljettaen sen korkealle ilmaan. Harryn sisällä kuohahti: tuo oli väärin jopa hänen toiseksi parhaalta kaveriltaan!

"Draco! Mitä ihmettä sinä teet? Tuo on surkea idea, me saadaan jälki-istuntoa kaikki!" Harry huusi yläilmoihin Rohkelikkojen mylviessä taustalla. Muut Luihuiset sen sijaan kannustivat innoissaan.
"Älä nyt viitsi! Ei tässä mitään käy!" Draco huusi takaisin ja heitteli palloa kädestä toiseen jatkaen huutoaan vielä suoraan Nevillelle, "hoi, suuri sankarimme! Tule hakemaan!" Harry katseli pojan touhuja kamppaillen omien tunteidensa kanssa. Pian myös Ron ilmestyi hänen vierelleen.
"Harry! Meidän täytyy tehdä jotain!" Ron huudahti ja osoitti nyyhkyttävää Nevilleä, "katso nyt! Tuo on täysin idioottimaista!"
"Tiedän", Harry totesi ja tuijotti kenkiään. Hän oli ikävässä välitilassa.
"Sinä osaat lentää paljon häntä paremmin, näytä hänelle!"

Harry katsahti ensin Luihuisten joukkoon: voisiko hän enää koskaan kokea kuuluvansa heihin, jos hän nyt asettautuisi heitä vastaan? Sitten hän katseli Dracoa: entä, jos hän menettäisi hyvän ystävänsäkin? Lopulta kuitenkin, kun hän katsahti vielä kerran puolustuskyvyttömään ja nyyhkyttävään Nevilleen, joka yritti epätoivoisesti päästä ylös luudallaan, hän teki päätöksensä. Hän otti maasta lähimmän luudan ja ponkaisi sillä ketterästi ilmaan. Osa Luihuisista vislasi hänelle luullen hänen lähteneen Dracon seuraksi, kun taas suurin osa Rohkelikoista tuijotti häntä suu avoinna tietämättä, mitä ajatella. Harry vilkaisi vielä kerran Ronia ja Nevilleä ja singahti sitten nopeasti Dracon vierelle. He olivat jo niin korkealla, ettei kukaan kuulisi heidän puhettaan, eivätkä he itse näkisi, mitä maassa tapahtui.

"Mitä hemmettiä, Draco? Haluatko jälki-istuntoa? Eihän Neville tehnyt mitään!" Harry kiljui kaverilleen.
"Älä viitsi, poika saa vain ansionsa mukaan. Ja sitä paitsi - minulla oli tylsää", Draco virnuili tyytyväisenä, "eikä tämä kuulu sinulle pätkääkään!"
"Kuuluu se, Ron on minun kaverini ja Neville hänen kaverinsa!"
"Ron sitä, Ron tätä. Joskus mietin, mitä sinä edes teet Luihuisessa!", Draco huusi ja viskasi sitten pallon kohti maata, "jos tämä on sinulle niin tärkeää, ota kiinni sitten!"

Sekunnin murto-osassa Harry oli jo ampaissut pallon perään enempää miettimättä ja samalla hänet valtasi ihanan kotoisa tunne. Tänne hän kuului - tässä hän oli hyvä. Hän oli nyt täysin omassa maailmassaan. Muu maailma sumeni hänen ympäriltään, kun hän antoi vaistojensa viedä mukanaan. Oli vain hän ja pallo. Hän ei kuullut muuta kuin tuulen ujelluksen korvillaan, kun hän kiiti kohti maata, kohti palloa.

Hän laski nopeasti mielessään, ettei ehtisi ajoissa nykyisellä vauhdillaan. Niinpä hän otti luudasta irti kaiken, minkä sai ja syöksyi valtaisaa vauhtia käsi ojossa. Yleisö haukkoi henkeään, koska pallo kosketti melkein jo maata, kunnes.. Valtaisat riemunkiljahdukset kaikuivat Rohkelikoista, kun he juoksivat Harrya vastaan Neville etunenässä.
"Kiitos, Harry!" Neville hihkui riemuissaan, kun otti pallonsa vastaan, "mummi olisi tappanut minut, jos se olisi mennyt rikki."
"Pääsinpähän vähän lentämään", Harry tokaisi virnistäen ja vinkkasi silmää myös Dracolle ennen kuin hänen hyvä tuulensa katosi.
"Harry Potter!" kuului valtaisa karjaisu kentän reunalta, "Harry Potter ja Draco Malfoy! Ei näin, ei todellakaan näin!"

Harry säpsähti ääntä niin, että oli kaatua kumoon. Nolona hän laski luudan maahan ja käveli matamin luokse Dracon kanssa. Matkalla he vilkuilivat toisiaan kuin viestittäen: "nyt ollaan muuten pahassa pulassa."

"Uskomatonta! Että kehtaattekin! Ensimmäisellä tunnilla! Lentää nyt sillä tavalla! Heti rehtorin kansliaan ja kaksikymmentä pistettä Luihuiselta! Tuo oli vaarallista! Mutta niin, mitä lentoa.." matami Huiski raivosi, mutta jatkoi sitten lempeämmin, "ja sinä Harry, sinä seuraat vielä minua. Rehtori haluaa tavata sinut."

Harry tuijotti suu ammollaan matamia, mutta totteli tätä mukisematta. Erotettaisiinko hänet nyt koulusta? Se ei olisi reilua, sillä Draco oli lentänyt ihan yhtä paljon! Harry tunsi kaikkien katseet selässään, kun hän laahusti pää painuneena sisälle linnaan.

Linnan ovien kolahtaessa kiinni, Huiski avasi jälleen suunsa. Harry siristi silmiään ja oli valmiina painamaan kädet korvilleen, mutta saikin yllättyä totaalisesti.
"Rehtori ottaa sinut nyt heti vastaan, hänellä on jotakin tärkeää asiaa, mutta tarvitsemme vielä muutamia pieniä järjestelyjä, etsin Flintin heti käsiini, mutta kyllä.. Tämä on loistava uutinen joukkueelle!"
"Ööh.. Matami Huiski.. Mitä tämä -", Harry yritti kysyä, muttei päässyt pidemmälle, kun matami keskeytti hänet.
"Olet taatusti nuorin pelaaja sataan vuoteen! Tämä on uskomatonta, kyllä Flint nyt ilahtuukin! Onko sinulla luutaa?"
"On minulla luuta, mutta.. Pelaaja? Ai minäkö?" Harry kysyi tyrmistyneenä. Hän oli taatusti kuullut väärin.
"Niin niin! Tulehan jo", Huiski hoputti, kunnes he olivat Dumbledoren huoneen ovella. Harrya jännitti hirveästi, sillä hän ei vieläkään ollut kunnolla sisäistänyt ajatusta siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Hän myös kunnioitti Dumbledorea suuresti, joten häntä jännitti mennä tämän kanssa kasvokkain. Mitä, jos kaikki sanat vain hukkuisivat hänen kurkkuunsa?

Matami koputti oveen kuuluvasti ja avasi sen sitten selälleen. Harrysta tuntui, että hänen sydämensä yritti uutta lyöntiennätystä, ja hänen kätensä hikoilivat niin, että hän toivoi Dumbledoren jättävän kättelyn väliin. Pian matami kuitenkin tönäisi Harrya kevyesti selkään, jotta tämä astuisi sisään, eikä mitään ollut sitten enää tehtävissä
.
"Tässä hän nyt on, rehtori. Lähetäthän hänet takaisin heti kun on mahdollista? Tuntia on vielä jäljellä.. Vaikka ei luoja paratkoon, eihän hän edes tunteja tarvitse!" matami sihahteli innoissaan.
"Teen niin, matami."
"Olisitpa nähnyt! Kerta kaikkiaan, aivan mahtavaa! Upeaa lentämistä!"
"Ymmärrettävästi. Hän on varmasti perinyt sen isältään. Olisitko kuitenkin ystävällinen?" Dumbledore kehotti tyynellä äänellä ja osoitti ovea.
"Oho, niin. Juu, kyllä! Menen takaisin. Huh, kaikkea sitä.." Huiski vielä toisteli mennessään. Pian Harry tajusi seisovansa Dumbledoren kanssa kaksin. Hyvin levottomana hän odotti tuomiotaan. Rehtori tuijotti häntä tiiviisti puolikuulasiensa ylitse selkeästi lempein katsein, mutta Harrysta se tuntui silti inhottavalta. Pian onneksi hiljaisuus raukesi.

"Päivää, Harry, emme olekaan ennen tavanneet näin", Dumbledore sanoi ja osoitti sitten tuolia, "mutta koska mitä ilmeisimmin me kuitenkin tiedämme toisemme, ei varmastikaan ole syytä esittäytyä. Istu, ole hyvä."

Haparoivin askelin Harry siirtyi tuolille suuren puupöydän ääreen. Yhtäkkiä Harryn päähän pälkähti huvittava ajatus: kuinkahan monta kertaa Sirius tai hänen isänsä oli istunut siinä samaisella paikalla? Ajatus sai Harryn hymyilemään ja aivan kuin Dumbledore olisi lukenut hänen ajatuksena, tämä tokaisi: "Ei ole kauaakaan aikaa, kun Siriuskin istui siinä. Hurmaavan hilpeä persoona."

Harry tuijotti rehtoria, vaikkei olisi halunnut. Hänen sanomansa oli vain jotenkin niin tavatonta, ettei Harry osannut vastatakaan mitään.
"Älä huoli, en minä sinua ole erottamassa", Dumbledore totesi ja sai Harryn taas tuntemaan, että tämä osasi lukea ajatuksia, "vaikka lentäminen luvatta oli silti typerää, se olisi voinut päättyä huonosti."
"Kyllä, professori. Tai siis anteeksi. Tai siis, en tarkoittanut, professori", Harry puhui sitä mukaa kun keksi uusia lauseita. Sirius olisi taatusti lyönyt häntä luudalla, jos olisi nähnyt hänet siinä tilanteessa.
"Nuoruudessa kokeilemme rajojamme, sangen ymmärrettävää", Dumbledore vastasi, muttei Harry tiennyt, oliko se tarkoitettu silti toruvaksi kommentiksi. Hän yritti näyttää yhä katuvalta. Kunpa hän ei olisi koskaan noussut luudalle.

"Matami Huiski puhui jostain joukkueesta.." Harry aloitti sitten varovasti, kun rehtori oli pitkään hiljaa. Hän halusi saada edes jotain tolkkua tähän järjettömään tilanteeseen.
"Aivan, kuulit oikein. Hän puhuu vielä Marcus Flintille, Luihuisten joukkueen kapteenille, mutta on selvää, että pääset joukkueeseen. Hän ilahtuu."
"Siis.. Mitä?" Harry huudahti ja katui sitten saman tien äkillistä purkaustaan. "Professori", hän lisäsi pikaisesti.
"Asia selviää sinulle myöhemmin. En kuitenkaan pyytänyt sinua tänne sen vuoksi."

Nyt Harryn sydän alkoi tehdä taas voltteja. Johtuiko tämä sittenkin luudasta, jonka Sirius toi? Tai jostain ihan muusta, ehkä Siriuksesta ja heidän yöllisistä tapaamisistaan. Harry nielaisi ja hieroi käsiään yhteen, mutta antoi rehtorin jatkaa.

"Vaatii todellista urheutta uhmata omia ystäviään, Harry", Dumbledore sanoi täysin odottamattomasti ja tuijotti jälleen hyvin tiiviisti Harrya silmiin. Harry räpytteli silmiään muutaman kerran ennen kuin tokeni. Hän ei silti ymmärtänyt, miten tämä liittyi mitenkään mihinkään.
"Minä en pidä toisten kiusaamisesta", Harry totesi sitten ja kohautti olkiaan.
"Et tietenkään. Puolustit heikompaasi siitä huolimatta, että asetit samalla oman asemasi vaakalaudalle. Se vaatii todellista luonnetta, jotain, mitä harvoilla on. Olet hyvin epäitsekäs, Harry."
"Ai", Harry tokaisi, kun ei muutakaan osannut. Hän ei ollut ennen pitänyt itseään mitenkään epäitsekkäänä, "niin kai."

Dumbledore pyöritteli peukaloitaan ja nousi sitten tuolilta. Hän katseli hetken ulos ikkunasta ennen kuin asteli taas Harryn eteen. "Älä koskaan unohda sitä taitoa, se vie sinut vielä pitkälle."
"En unohda, professori", Harry totesi yhä hyvin kummissaan. Mihin tämän keskustelun oli tarkoitus johtaa?
"Sitä minä toivoinkin. No, miten olet viihtynyt?" rehtori kysyi rupattelevaan sävyyn. Kaikki oli yhä vain oudompaa: nytkö koulun rehtori halusi tietää, mitä hänelle kuuluu?
"Ihan hyvin", Harry totesi, koska niin kuului vastata. Ei hän aikoisi vuodattaa rehtorille syvimpiä tuntojaan.
"Eikä sinulla ole mitään kerrottavaa minulle?" Dumbledore kysyi tarkkaillen Harrya.
"Ei ole", Harry totesi ytimekkäästi. Ei hänellä ollut kerrottavaa, jos ei laskettu Siriuksen vierailuja, luutaa ja siitä, että hän oli yhä hieman hämillään hatun valinnasta.

Dumbledore mittaili poikaa katseellaan ja käännähti sitten taas kohti ikkunaa aivan kuin siellä olisi ollut jotakin kiintoisaa.

"Luihuinen taisi kuitenkin tulla sinulle yllätyksenä?" Dumbledore hymyili, mutta Harry aavisti jotakin merkityksellistä hänen sanojensa takana. Miten ihmeessä rehtori onnistui valitsemaan koko ajan juuri oikeat sanat?
"Tuli se", Harry tokaisi enempiä ajattelematta, "mutta eihän hattu ole koskaan väärässä?"
"Olet oikeassa, se on aina ennen lajitellut oikein", Dumbledore vastasi, mutta jatkoikin sitten yllättäen täysin eri aiheesta, "palatakseni asiaan.. Joudun valitettavasti antamaan sinullekin jälki-istuntoa, säännöt ovat sääntöjä. Lähetän myöhemmin kirjeen ajankohdasta. Mutta nyt, kiiruhdahan jo tunnille", rehtori tokaisi hymyillen ja Harry nousi pikaisesti tuolilta. Jos rehtori oli saanut jotain tärkeää irti heidän keskustelustaan, se ei todellakaan ollut valjennut Harrylle itselleen.
"Kiiruhdan", Harry totesi hämmentyneenä ja kääntyi jo mennäkseen, kun Dumbledore jatkoikin vielä.

"Ja jos näet kummisetääsi.. Pyytäisitkö häntä ystävällisesti palauttamaan jotain koululle kuuluvaa?" Dumbledore kysyi silmät tuikkien. Harry tuijotti häntä jälleen ihmeissään. Oliko Sirius varastanut koululta? Uskomatonta.
"Pyydän", Harry vastasi ja kääntyi taas, mutta jälleen hänet keskeytettiin.
"Ja Harry", Dumbledore vielä tokaisi nyt selkeästi hilpeänä, "voit varmaankin lopettaa luutasi piilottelun, saatat vielä tarvita sitä."

Harry tuijotti rehtoria nyt avoimen tyrmistyneenä. Hän ei voinut käsittää, mistä tämä sai kaiken tietonsa selville, mutta hänestä se oli kunnioitettavan upeaa. Virnistäen hän tuumasi: "kyllä, professori. Hyvää päivän jatkoa!" Ja seuraavassa hetkessä hän oli jo kadonnut huoneesta. Dumbledore istahti tuolille ja painoi kädet kasvoilleen.
"Urheus, epäitsekkyys.." hän mutisi itsekseen ja pohti Siriuksen aiempaa vierailua. Oliko hattua sittenkin mahdollista peukaloida?



Päivän loppuun mennessä tieto oli kulkenut jo pitkälle. Huhut Harryn pääsemisestä huispausjoukkueen etsijäksi kiirivät kuin hämykeijun saattelemana. Draco oli ensin ollut silminnähden kateellinen ja pilkannut Harrya minkä ehti, kunnes oli viimein tajunnut kaveeraavansa hetkellisesti suositun henkilön kanssa. Siitä pitäen hän olikin ahkerasti jakanut tarinaa lentotunnista kaikille, jotka vain jaksoivat sitä kuunnella. Sivussa hän muisti myös mainita Harryn omasta tuliterästä luudasta ja siitä, että myös häntä odottaisi sellainen kotona. Harrya itseään ihmisten supina ja tuijottelu alkoi jo häiritä, sillä hän ei ollut tottunut sellaiseen. Niinpä hän myös tokaisi ohimennen Nevillelle tietävänsä nyt suunnilleen, miltä tästä tuntui. Neville kehotti vain jättämään ihmiset omaan arvoonsa ja niin koko tapaus alkoikin muutaman päivän päästä jo unohtua.

Harry söi parhaillaan aamiaista salissa, kun hän sai kuitenkin taas muistutuksen tapahtuneesta, tällä kertaa iloisen sellaisen. Hänen vierelleen lehahti kaksi pöllöä, joista toinen kantoi mukanaan myös pakettia. Yllättyneenä hän alkoi avata kääreitä. Ensimmäinen oli kirje isältä ja äidiltä, samoin myös kirjeen mukana saapunut paketti.

Hei Harry,

ONNEA! Tiesin että sinusta on siihen, olinhan minäkin sentään jahtaajana! Ihan mahtavaa! Nyt vain treenaat täysillä ja näytät kaikille, mistä suvusta oikein olet! Me tullaan sitten äidin kanssa katsomaan ensimmäistä peliäsi, pärjäilehän siellä!

- Isä

P.S. Äidin mielestä et saa treenata liikaa, jotta koulunkäyntisi ei kärsi, mutta muistahan silti laittaa asiat tärkeysjärjestykseen! Äiti käski myös muistuttaa, että oli vastuutonta lentää sillä tavalla luvatta ja jälki-istunto on ihan oikein sinulle (nääh, mitäs pienistä). Ai niin, ostimme sinulle pienen lahjan, siinä on Huispauksen uusin käsikirja, luehan se huolella.

Harrya hymyilytti jälleen kuten melkein aina kirjeitä lukiessa. Hänestä oli mahtavaa kuulla niin usein vanhemmistaan ja etenkin Siriuksesta. Siksi hän kiskaisikin nopeasti auki myös toisen kirjeen.

Harry-poju,

IHAN SUPERIA, MAHTAVAA, USKOMATONTA!! Juuri tuota tarkoitin, taitoa ja oveluutta! Kyllä tässä taas nähdään, kenen kummilapsi oikein oletkaan. Että lentää nyt luvatta ja vielä tehdä maailmanluokan koppi! Olisinpa ollut näkemässä, mutta en pahus vie ehtinyt ajoissa, kun ministeriö taas roikkuu niskassa. Nyt sitten valtaisaa treeniä, niin loppu sujuu kuin rasvattu (jos ei suju niin Severus varmasti luovuttaa osan rasvastaan käyttöösi). Äläkä huolehdi mistään jälki-istunnoista, itse olin tuossa vaiheessa ollut niissä jo ainakin kymmenesti. Pikku juttuja!

Niin joo, siitä Dumbledoren viestistä.. Älä murehdi asiaa, homma on hoidossa. En varastanut mitään arvokasta, sinällään. Koitahan selviytyä, ja nähdään pian!

- Sirius

Harry taitteli kirjeet taskuunsa ja lähti sitten Dracon kanssa kohti muodonmuutosten tuntia. Ehkä elämä Tylypahkassa onnistuisi sittenkin huolimatta siitä, missä tuvassa hän aikaansa vietti.

***

Seuraavat viikot kuluivat suunnilleen samalla kaavalla: ruokailut Suuressa Salissa, lukujärjestyksen mukaiset tunnit, seurustelua ja läksyjen tekoa joko kirjastossa tai oleskeluhuoneessa sekä satunnaisia huispausharjoituksia. Siksi Harry olikin enemmän kuin tyytyväinen, kun sai vihdoin jotain poikkeavaa toimintaa päiviinsä: hän oli menossa viettämään iltaa Remuksen kanssa, eikä hän tiennyt yhtään mitä tämä oli suunnitellut.

Varovasti Harry koputti Remuksen oveen ja tämä avasikin sen saman tien. "Kas, Harry! Odotahan hetki", Remus totesi hymyillen, vaikka Harrysta hän näytti jotenkin riutuneelta.
"Tietysti", Harry totesi ja jäi odottamaan oven ulkopuolelle. Pian hän kuitenkin säpsähti.
"Se valmistui juuri ajoissa", Kalkaroksen kolkko ääni kajahti huoneessa. Harryn aistit valpastuivat heti. Mikä valmistui ajoissa? Miksi Kalkaros oli Lupinin huoneessa?
"Kiitos, otan sen heti kun ehdin", Lupin vastasi ja pian Kalkaros pyyhälsikin huoneesta ulos. Harry tuijotti tämän perään ennen kuin uskalsi mennä huoneeseen. Remuksen pöydällä oli jotakin hohkaavaa juomaa pienessä pikarissa. Harry loi siihen pikaisen katseen, mutta kun Remus huomasi tämän, hän totesi nopeaan: "flunssalääkettä, sitä on liikkeellä."
"Vai niin", Harry vastasi ajatuksissaan.

Harry katseli hetken, kun Remus kasasi joitain tavaroita reppuunsa, mutta pian hänen pakkailunsa kuitenkin keskeytyi, kun aulasta alkoi kuulua kirkunaa.
"Mikä se oli?" Remus kysyi ja lähti sitten salamana pinkomaan ääntä kohti, vaikka se olikin jo loppunut lyhyeen. Harry tuijotti hetken maassa lojuvaa reppua ja pöydällä olevaa juomaa, mutta päätti sitten ottaa vain repun matkaansa, kun hän lähti perässä.

Hän paikansi äänenlähteen vasta, kun tilanne oli jo selvästi rauhoittunut. Lupin lohdutteli nuorta tyttöä, joka istui itkien maassa. Harry ei ollut nähnyt tyttöä ennen, joten hän jäi sivummalle odottamaan.

"Minkä sanoitkaan nähneesi?" Remus kysyi tytöltä pitäen kättä tämän olkapäällä.
"En tiedä, oli niin pimeää, mutta se oli jotain karvaista ja -", tyttö nyyhkytti.
"Noh noh. Tarvitset selvästi vain lepoa. Ota tästä suklaata ja mene suorinta tietä sairaalasiipeen", Lupin ohjeisti tyttöä ja tämä nyökkäsi lähtien sitten matkaan. Nyt Harrykin uskalsi mennä lähemmäs.
"Mitä tapahtui?" hän kysyi ihmeissään.
"Ei kummempia, tyttö sai vain jonkinlaisen hermoromahduksen", Remus tokaisi, mutta Harrya asia kiinnosti enemmän.
"Minäkin törmäsin johonkin karvaiseen, muistatko?" Harry kysyi uteliaana, mutta Remuksen ilme osoitti, ettei asiasta tarvinnut jutella enempää.
"Toit näköjään reppuni. Lähdetäänpä sitten tiluksille", Remus totesi iloisesti ja johdatti Harryn ulos linnan ovista.

Harry seurasi Remusta hetken mietteliäänä, muttei sitten jaksanut olla enää hiljaa.
"Mihin me mennään?"
"No tuota.. Ollakseni rehellinen, tämä on sinun jälki-istuntosi", Remus kuiskasi hiljaa ja vilkuili ympärilleen.
"Mitä?" Harry hengähti ja nauroi, "niin varmaan."
"Minä vähän järjestelin ja sain luvan Dumbledorelta. Hänen mielestään jälki-istunnot ovat toisinaan yliarvostettuja."
"Ihmeellinen tyyppi", Harry tokaisi mielissään.
"Kerrassaan nero", Remus sanoi, "mutta ei tämä ihan laiskotteluksi mene. Lupasin auttaa Hagridia hänen kasvimaansa kitkemisessä, joten sinä saat auttaa."
"Mutta en minä osaa sellaisia taikoja vielä", Harry totesi hätääntyneenä.
"Ei se haittaa, tässä ei tarvitsekaan osata."

Harry mietti ensin, miten se olisi mahdollista, mutta se selvisi hänelle pian. He eivät nyppisikään rikkaruohoja vaan menninkäisiä.
"Ahaa, tämän osaan!" Harry huudahti innoissaan ja syöksyi saman tien pensaikkoon. Hänestä oli hupaisaa pyörittää pieniä otuksia ja heittää ne menemään.
"Niin arvelinkin. Hagridin mielestä olennot ovat niin hennon suloisia, ettei hän raaski tehdä niille itse mitään.."

He rupattelivat vielä hetken mukavia, mutta pian he olivat jo niin täydessä työn touhussa, ettei kumpikaan heistä huomannut, kuinka pilvi alkoi siirtyä syrjään täydenkuun tieltä.

***

Samaan aikaan läheisessä Tylyahon kylässä Kolmessa Luudanvarressa istui pariskunta iltaa viettämässä.

"Pitäisiköhän sitä ottaa vielä yksi", James mutisi kuuluvasti vaimolleen pöydän ylitse. Baarissa ei ollut väkeä kovin paljoa, sillä viikko oli vielä täysin kesken ja useimmat joutuisivat heräämään aikaisin aamulla töihin.
"James", Lily totesi hymyillen, "enpä usko."
"Mutta yksi vain?" James aneli ja laittoi sitten kätensä ristiin.
"Etköhän sinä ole juonut tarpeeksi, räjähdät pian", Lily hymyili.
"Mutta täällä on parasta kermakaljaa ikinä! Eikä tässä ole edes alkoholia."
"Olkoon", Lily sitten myöntyi. Toisinaan hänestä tuntui, että hän seurusteli ainaisen teinin kanssa.

James kävi tiskillä ja palasi sitten takaisin kahden tuopin kera. Lily tuijotti häntä kulmat kurtussa.
"No hei, otin Siriuksellekin!" James tuhahti ja siinä samassa Sirius astuikin ovesta sisälle.
"Hyi hemmetti, siellä on ihan jäätävä tuuli", Sirius tokaisi ja istahti tuolille napaten saman tien tuopin käteensä. Hän hörppäsi kulauksen, mutta muuttui sitten totiseksi.
"Täh? Alkoholitonta? Mitä hemmettiä, James?" Sirius huudahti ja heilutti sitten kättään saadakseen Rosmertan huomion itseensä, "kaksi tuliviskiä!"
"Sirius, ei me tultu juomaan -", Lily aloitti, mutta James keskeytti hänet.
"Äläs nyt, pari vaan", James tokaisi innoissaan, "et muuten sattunut näkemään Remusta missään, Sirius?"

Sirius katseli tuliviskien saapumista ennen kuin vastasi.
"En, ei se taida tulla. Sehän leikkii puutarhuria Harryn kanssa."
"Ai niin! Unohdin ihan. Laittaa nyt jälki-istunto paria päivää ennen tärkeää matsia!"
"Sanos muuta", Sirius tokaisi ja siitä pitäen heidän juttunsa käsittelikin pitkälti pelkkää huispausta. Lily alkoi tylsistyä heidän seurassaan ja nousi mennäkseen tiskille. Hän tilasi itselleenkin kermakaljan samalla, kun hänen viereensä ilmestyi pieni joukkio miehiä. Lily oli juuri palaamassa pöytään, kun kaksi sanaa veivät täysin hänen huomionsa. Hän henkäisi kauhuissaan ja seuraavassa hetkessä tuoppi putosi hänen kädestään räsähtäen rikki. Rosmerta tuijotti häntä äreänä ja alkoi siivota sotkua, mutta Lily ei välittänyt. Tylypahka.. Ihmissusi.. Muuta ei tarvittu. Lily nappasi kiinni tuntemattoman miehen rinnuksista ja sai myös Jamesin ja Siriuksen nopeasti vierelleen.

"Mitä sinä sanoit?" Lily huudahti kauhistuneena puristaen miehen takkia käsissään.
"Älä ny skitsoo, leidi", mies tokaisi ja yritti irrottaa Lilya itsestään.
"Lily, rauhoitu! Mitä nyt?" James tokaisi ja tuli myös väliin. Sirius sen sijaan myhäili taustalla ja kannusti Lilya voittoon.
"Mitä sinä sanoit?" Lily huusi uudelleen miehelle.
"Sanoin vaan, että kuljin Tylypahkan ohi, kun kuulin ulvontaa ja oon ihan varma, että se oli ihmissusi, mutta nää tässä ei usko mua ja -"

Mies ei ehtinyt sanoissaan loppuun, kun kolmikko oli jo syöksynyt kadulle.
"Harry.." Lily mutisi kauhuissaan juostessaan miesten perässä.
"Se voi olla mitä tahansa", James yritti lohduttaa, "Remushan juo estolientä."
"Ai niinkö! Kas kun olisikin sattumaa, täysikuu ja kaikkea!" Sirius murahteli.
"Mutta miten me päästään sinne? Me ei ikinä ehditä ajoissa!" Lily itki lohduttomana, mutta onneksi miehet sentään pysyivät järjissään.
"Rääkyvästä röttelöstä", miehet vastasivat yhteen ääneen, eikä Lily jäänyt kyselemään, miten se olisi mahdollista.

***

Pottereiden ja Siriuksen kiiruhtaessa linnan tiluksille Harry perääntyi suu ammollaan kohti Hagridin mökkiä. Remus oli äkisti pysähtynyt ja alkanut sitten hengittää kiivaasti.
"Harry.. Juokse! Mene pois!" Remus huusi hänelle minkä pystyi. Hänen kehonsa oli jo alkanut täristä ja välillä hän päästeli kauhistuttavia ulvomisen ja karjumisen sekaisia ääniä. Harry ei osannut kuin tuijottaa.
"Remus!" Harry huusi miehelle paniikissa, "älä tee noin! Lopeta!"
"Harry mene! Nyt heti!" Remus huusi selkeästi tuskissaan, mutta Harry ei pystynyt enää liikkumaan, sillä hän oli niin lamaantunut pelosta. Hänestä tuntui kuin hänen jaloissaan olisi valtavat kahleet, jotka vetivät häntä kohti maata.

Hän tuijotti silmät suurina, kun Remus alkoi tosissaan muuttua.
"Harry", Remus sai vielä vaivoin kuiskattua, "mene nyt, ole niin kiltti."

Kun Remus alkoi sitten jo muistuttaa väriltään harmaata, Harry tokeni. Hän ravisti päätään ja alkoi sitten huutaa.
"Ei! Ei nyt! Apua!" hän karjui ja lähti juoksemaan täydellä vauhdilla kohti linnaa. Samassa hän kuuli vielä kerran raivokkaan ulvonnan ja sitten tuli täysin hiljaista. Hän olisi halunnut katsoa taakseen, muttei uskaltanut pysähtyä. Oliko Remus kunnossa?

Hänen sydämensä löi melkein rinnasta läpi ja hän sai tuskin enää henkeä, mutta hänen oli pakko jatkaa. Hän ei saanut luovuttaa ja pysähtyä, sillä se saattaisi olla hänen viimeinen tekonsa. Hän yritti juosta yhä kovemmin, kunnes hänen tielleen osui kanto. Hän löi jalkansa siihen kipeästi ja lensi sitten suuressa kaaressa maahan. Hän yritti nousta ylös, muttei pystynyt siihen, sillä hänen toinen jalkansa ei enää kantanut. Hän vaikeroi tuskissaan, ja pian äänetkin alkoivat taas kuulua. Ne lähestyivät häntä hiljalleen, eikä niistä voinut erehtyä. Ihmissusi kulki häntä kohti matalien murahdusten saattelemana raskaat tassut maahan tömähtäen. Hän ei voinut tehdä enää yhtään mitään. Itkien hän sulki silmänsä ja odotti. Odotti ihmettä.

Luku päivitetty 22.7.2013
Virheet ja tönköt kohdat.

11 kommenttia:

  1. Mä tykkäsin luvun alusta, se toimi ja oli kiva :) Dumbledore oli sellainen, kun kirjoissa, Sirius, James, Lily, Draco, Neville, Ron ja Harry

    - mutta jälki-istunto... Tohon olen pettynyt valitettavasti.
    Ensinnäkin, Remus muuttuu litkun ansiosta vain harmittomaksi sudeksi, jonka Remusin pitäisi tajuta, jos alkaa suorittaa jälki-istuntoja. Toiseksi, Remus voi huonosti yleensä ennen ja jälkeen täydenkuun, että oppitunneille tulee sijaiset.

    Noh, kaatuminen ihmissuden jäljessä (tai minkä tahansa) on klassikko, mut ihmettelisin, jos olisit pistänyt Harryn selviytymään tuosta xD

    Joo, tää on AU, mut silti en voi olla huomioimatta tuota ihmissusi-juttua - jotenkin tosi outo, enkä pysty ajatella, että Remus olisi noin tyhmä - anteeksi tämä palaute, joka vaikuttaa varmasti tarinaan, muttah...

    Ah - rakastin kyllä tuota Jamesin ja Siriuksen kirjettä! :D ne olivat niin mahtavia! :D

    Toivottavasti et nyt pettynyt tästä viestistä, mutta olet pyytänyt palautetta ja valitettavasti harrastan tätä aika perusteellista krittiiki - usein...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja en tietenkään pettynyt, jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja arvosteluun. Kirjoittaisin tätä pöytälaatikkoon, jos en kestäisi sitä. ;) Täytyy kuitenkin pikkuisen kertoa, miksi tällaiset ratkaisut.

      Mulla ei ole kesän aikana kirjoja saatavana, joten kirjoittelin ulkomuistista, enkä siis yhtään muistanut, että sehän olikin vaan sitten vaaraton! Mutta niin, koska tää on AU, estoliemikin on omasta mielestäni ok, vaikka tietysti varmaan kismittää uskollisimpia fanjea. :D Tosin kun asiaa tarkemmin ajattelee: eihän estoliemessä olisi mitään järkeä, koska se syö koko ihmissusi-idean pohjan.. No, tehty mikä tehty. Leikitään vaikka, että estoliemi on niin haastava, että siihen pystyy vain muutama velho maailmassa ja sen ainekset ovat tolkuttoman vaikeita tai kalliita hankkia. Hehe.

      Mutta kuitenkin, koska hyville ja fiksuillekin tapahtuu unohduksia, kuten Remukselle nyt, näin vain sattuipi käymään. Mutta joo, olet oikeassa - ehkä Remus ei kuitenkaan olisi ottanut tällaista riskiä tietäen, että oli täysikuu, koska ainahan jotain voi mennä vikaan. :) Ai niin ja mun piti kyllä tehdä niin, että Remus ei pysty osallistumaan tunneilla jälkeen, mutta sitten ajattelin että sehän herättäisi niin paljon huomiota, jos se puuttuisi, että tämän takia se halusi osallistua, vaikkakin väsyneen riutuneena.

      Huh, kuulostaapa tämä nyt selittelyltä. Mukava kuitenkin kuulla, että jokin osa luvusta oli edes mieleen! Omasta(kin) mielestäni siinä on korjattavaa, koska pitkän ajan jälkeen tietysti kestää päästä kiinni tyyliin, hahmoihin ja juoneen takaisin. Ehkä tämä tästä, seuraavaan lukuun olen jo paljon enemmän tyytyväisempi tässä vaiheessa.. :)

      Poista
  2. Joo, uskollisia faneja voi helposti kismittää pikkuseikat - HP on juuri näitä harvoja fanituksen aiheita, joissa olen aika tarkka, jos vain itse muistan jotain!

    Mutta tuo AU-estoliemi hyvittää kyllä tässä tapauksessa, että se on tosi vaikeata tehdä. Ainoastaan Remuksen unohdus juoda lientään enää häiritsee minua, muttah... Ei voi varmaan enää oikein mitään, joten yritän elää sen kanssa.

    Mutta kiitän, että selkeytit kritiikkiäni! :) Aloitan tästä pian lukemaan seuraavaa lukua :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, ettei lukuinto kadonnut kuitenkaan kokonaan :D Tuo tapahtuma oli mulla mielessä jo ihan ficin alusta asti sellaisena "kehitysasteella"-ideana juuri siksi, että näin Harry saisi kuulla kelmeistä, joten siksi en sitä lähtenyt sen suuremmin muuttelemaan enää julkaisun jälkeen, vaikka oisin mä kyllä pari muutakin tapaa vielä keksinyt, mutten ajatellut niille olevan tarvetta ennen sun huomautusta. No joo. Kohti seuraavaa lukua!

      Poista
  3. Eikös se James Potter ollut kirjoissa myös etsijä. Kirjoitit tuolla hänen olevan jahtaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on ihmisillä todella erilaisia käsityksiä. Itsekin ulkomuistista kirjoitin ensin, että etsijä, mutta sitten aloin epäröimään ja vaihdoin tuon. Ilmeisesti Rowling on tosiaan itse vahvistanut Jamesin olleen jahtaaja, mutta etsijäkäsitys on tullut virheellisesti leffoista ja siitä kirjan yhdestä kohtauksesta, jossa James leikki näpistetyllä siepillä. :)

      Poista
    2. ok :) itsellänikin oli päällimmäisenä mielessä se elokuvien kohtaus palkintohuoneesta. Mutta tää on tosi fan fiction!!

      Poista
    3. Jeps, jotenkin sen mieltää etsijäksi heti. Enkä mäkään ihan sataprosenttisen varma nyt ole, mutta käskä tää on AU ficci, niin ei haittaa, että tässä se nyt ainakin oli jahtaaja. :D Ja kiitos!

      Poista
    4. James oli oikeasti jahtaaja ja se on useampaankin kertaan Rowlingin vahvistama tieto. Leffoissa tämä kohta oli virheellinen, koska asiaa ei tiedetty kuin vasta jälkikäteen.(Ekoissa leffoissa on paljon virheitä,kuten myös esim. Lilyn ja Jamesin iät. Näyttelijät ovat 40v. vaikka Lilyn ja Jamesin olisi pitänyt olla 20 vuotiaita...) Kirjoissa asiaa ei mainita ollenkaan. Todetaan vain Jamesin olevan harvinaisen lahjakas huispauksessa. Mutta loistavien refleksien takia olisi voinut olla myös etsijä... :P Sori, oli pakko tulla kertomaan ihan siltä varalta, että epätietoisuus tuhoaa jonkun elämän ;D

      Poista
    5. Kiitos tiedosta, nyt sitten ainakin varmistui! :)

      Poista
  4. Aivan loistava!! Ja repesin tossa Siriuksen kirjeessäXD Oot tosi hyvä kirjoittamaan♡

    VastaaPoista