LUKU 1

Neville, joka elää

Lily ja James Potter istuivat keittiössä pöytänsä ääressä. He tuijottivat huolestuneina ulos ikkunasta käyden välillä katsomassa, että Harry oli turvallisesti nukkumassa omassa sängyssään. He olivat pelosta kankeina, eivätkä osanneet mennä nukkumaan, vaikka heillä ei olisi pitänyt olla mitään hätää. Sirius Musta oli heidän salaisuuden haltijansa, eikä heillä ollut mitään syytä olettaa, että Sirius pettäisi heidät. Voldemort oli kuitenkin hirmuinen velho, eivätkä he voineet tietää varmaksi, oliko olemassa mitään keinoa estää tämän aikeita.

”Kulta, en usko, että hän on tulossa. Hän olisi varmasti tehnyt sen jo, jos aikoisi. Dumbledorehan saattoi olla väärässä”, James ehdotti toiveikkaana, mutta Lily tunsi hänet liian hyvin erottaakseene hänen otsallaan muutaman rypyn, jotka kielivät heti huolesta ja epäilyksestä.

”Enpä tiedä James. On ihan hänen tapaistaan odotuttaa tällä tavalla, se lisää pelkoa. Ja mistä me tiedämme, jos Sirius murtuukin lopulta? Tai mitä jos häntä kidutetaan, James? Tai entä jos hänet tapetaan?” Lilyn ääni murtui viimeisen lauseen kohdalla, ja hän pidätteli kyyneleitään.

James ei vastannut mitään, vaan tuijotti taas ikkunasta poissaolevana. Hän tiesi, ettei pystyisi rauhoittelemaan vaimoaan mitenkään. Heidän perheensä, tai oikeastaan heidän rakas ja ainoa poikansa, oli suuressa vaarassa. Oli huhuttu, että Voldemort aikoisi surmata Harryn juuri tänä nimenomaisena yönä. Dumbledore oli kyllä tehnyt kaikkensa suojellakseen heidän perhettään, mutta vaikka Voldemort kuinka Dumbledorea pelkäsikin, eivät Potterit osanneet mennä nukkumaan ja toivoa, että asiat ratkeisivat sinä aikana itsestään. Niin moni asia voisi mennä pieleen, ja kaiken lisäksi heidän todella hyvä ystävänsä Sirius oli vaarassa. Suuressa vaarassa.

Tunnit kuluivat, eikä mitään tuntunut tapahtuvan. Välillä joku myöhäinen juhlija käveli jalat solmussa heidän talonsa ohitse katsomatta päinkään. Se ei tosin ollut mikään ihme, sillä eihän kukaan muu kuin Sirius voinut nähdä heidän taloaan. James päätti, että voisi taas yrittää puhua vaimolleen.

”Kuule, ihan oikeasti. Minusta kyllä tuntuu, ettei Voldemort ole aikeissakaan tulla tänne. Kello on pian jo neljä, eikä häntä ole vieläkään näkynyt. Ehkä meidän pitäisi lähettää Dumbledorelle pöllö ja yrittää tavoittaa Si-”

Jamesin lause jäi kuitenkin kesken, kun kuului valtava pamahdus ja valon välähdys. He molemmat hyppäsivät salamana ylös tuoleiltaan sauvakädet ojossa. He eivät nähneet enää mitään ikkunasta, koska kaikki valot olivat sammuneet. Tuli hiirenhiljaista, kunnes kuului askelten ääniä ja oveen koputettiin.

”Kuka siellä?” James huusi peloissaan, mutta yritti silti kuulostaa rohkealta.

”Albus Dumbledore. Sain tietää olinpaikkanne Sirius Mustalta, joka on Harryn kummisetä ja teidän salaisuuden haltijanne”, kuului rauhallinen ja tuttu ääni.

James vilkaisi Lilyä, ja Lily avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta ilmeisesti sanat takertuivat hänen kurkkuunsa. James kuitenkin arvasi, mitä Lily oli aikonut sanoa ja tokaisi sitten:

”En usko sen olevan Voldemort. Hän olisi vain rynninyt läpi ovesta kyselemättä, emmekä me varmaan edes seisoisi tässä enää, jos se todella olisi hän. Odota sinä tässä, niin minä käyn avaamassa oven.”

James hiippaili ovelle ja kurkisti ovisilmästä. Kyllä vain, ainakin sen takana seisova mies näytti Albus Dumbledorelta, mutta James tiesi liiankin hyvin, ettei velhomaailmassa voinut luottaa pelkkään ulkonäköön. Hän raotti ovea hieman ja työnsi sauvansa ulos osoittaen sillä Dumbledorea.

”Miksi et pidä Bertie Bottin joka maun rakeista?” James kysyi häneltä. Joistakin sanat kuulostivat varmasti todella oudolta, mutta sekä James että Albus pitivät naamansa peruslukemilla.

”En mielelläni palaisi muistoon, jossa söin vahingossa oksennuksen makuisen rakeen”, Dumbledore totesi tyynesti ja James nyökkäsi tälle hyväksyvästi avaten oven kokonaan.
”Mitä oikein on tapahtunut? Miksi Voldemort ei tullutkaan? Missä Sirius on?” James kyseli peloissaan ja tiedonjanoisena. Lilykin oli jo ilmestynyt hänen taakseen ja odotti uteliaana vastauksia.

"Voldemort on nyt poissa", Dumbledore vastasi tyynen rauhallisesti ja astui sisään. James aikoi juuri aloittaa uuden kysymystulvan, mutta Dumbledore hiljensi hänet yhdellä kädenheilautuksella.

"Mutta asia ei ole niin yksiselitteinen."

Dumbledore käveli rauhallisesti kohti keittiötä ja istuutui sitten pienen pöydän ääreen.

”Voisinko saada kupin teetä, Lily? Tämä matkustelu käy jo vanhan miehen voimille", hän kysyi seuraavaksi täysin yllättäen. Lily ei kuitenkaan hämmästynyt Dumbledoren pyynnöstä, sillä tämä ei koskaan noudattanut minkäänlaista järkevää kaavaa missään. Lily ei saanut päähänsä ketään muuta, joka olisi pyytänyt teetä tällaisessa tilanteessa.

”Tietysti, pieni hetki vain”, Lily totesi ja ryhtyi sitten veden keittoon.

James istui Dumbledorea vastapäätä ja tuijotti tätä suoraan silmiin. Dumbledore olisi naurahtanut Jamesin uteliaisuudelle, jos tilanne ei olisi ollut niin vakava. Huokaisten syvään Dumbledore sitten viimein päätti paljastaa viimeaikaiset tapahtumat Pottereillekin.

”Voldemort on poissa, kuten sanoin, mutta siihen liittyy hyvin paljon muutakin. Te varmasti mietitte, miksei hän koskaan tullutkaan tänne. Syy on yksinkertainen: hän muutti suunnitelmiaan”, Dumbledore totesi tyynesti ja muut odottivat kiihkeissään lisää tietoa.

”Te tiedätte, että alunperin Voldemort halusi päästä eroon pojasta, joka ennustuksen mukaan tulisi nousemaan hänen rinnalleen ja hän tietysti oletti pojan olevan Harry. Syntyy niille, jotka ovat uhmanneet häntä kolmasti, syntyy kun seitsemäs kuukausi kuolee”, Dumbledore selitti ja piti sitten pienen tauon, jotta Potterit saivat aikaa ajatella hänen sanojaan.

”Vain tunteja sitten Voldemort olikin vielä selvittämässä teidän olinpaikkaanne aikeenaan murhata Harry, mutta hänen suunnitelmansa eivät sitten menneetkään niin. Hän kyllä löysi Siriuksen ja kidutti tätä julmimmalla tiedetyllä tavalla”, Dumbledore selitti, mutta huomatessaan Pottereiden järkyttyneet kasvot, hän totesi väliin: ”Ei hätää, Sirius ei murtunut ja hän on nyt täysin turvassa. Hänen onnistui paeta, mutta sen sijaan paikalle ilmiintynyt Peter Piskuilan”, Dumbledore pudisti päätään, ”menehtyi. Emme ehkä koskaan saa tietää, miten Peter löysi paikalle, mutta se koitui joka tapauksessa hänen kohtalokseen.”

James pudisteli epäuskoisena päätään. Hänen oli vaikeaa sulatella tätä kaikkea. Että Piskuilan olikin kuollut, eikä Sirius? Ja miksi Voldemort ei sitten ollutkaan hyökännyt Harryn kimppuun?

”Niin hetkinen, miksi tarkalleen Voldemort vaihtoi suunnitelmaansa?” James kysyi hieroen ohimoitaan. Hän yritti väkisin tajuta edes jotakin koko sekavasta tilanteesta.

”Ah, se on kaikessa onnekkuudessaan hyvin surullinen tarina”, Dumbledore totesi ja Lily oli näkevinään kiiltoa hänen silmäkulmissaan.

”Meidän pitäisi nyt osata iloita siitä, että Voldemort ei enää jahtaa teidän perhettänne”, Dumbledore tokaisi, mutta joutui taas keskeyttämään itsensä nähdessään Pottereiden ällistyneet ilmeet, ”mistä tietenkin olen iloinen, olen kyllä. Olette nyt täysin turvassa. Voldemort ei mitä luultavimmin ole enää kiinnostunut Harrysta."

James ja Lily vilkaisivat toisiaan silmät epäuskoa täynnä. Niin kauan he olivat joutuneet pelkäämään ja nyt heille ilmoitettiin, että kaikki olisikin ohitse. He saisivat vihdoin haudata sota-ajan ja jatkaa eteenpäin. Saattoiko se kaikki olla todellista? Minkä hinnan se oli ottanut?

"Mutta teidän onnenne on nyt toisille suuri suru. Voldemort nimittäin vain vaihtoi kohdettaan. Hän oletettavasti ymmärsi, ettei tänä iltana olisi mitenkään voinut tappaa Harrya, joten hän otti selville kaikki muut mahdolliset häntä uhkaavat, ennustukseen sopivat poikalapset. Hän ei ollut ennen ymmärtänyt, että Harryn lisäksi muottiin sopi toinenkin poika", Dumbledore sanoi ja huokaisi syvään, "Neville Longbottom."

Nyt Lily oli saanut teen valmiiksi ja aikoi juuri kaataa sitä heille, kun kannu putosi kolisten maahan.

"Ei hyvä luoja, ei voi olla!" hän kirkaisi ja löi käden suulleen.

"Longbottom? Mutta sehän on.. Sehän on.. Ei!" Jameskin huusi ja peitti kasvonsa käsiinsä.

"Niin", Dumbledorekin riiputti päätään. Lilyn silmiin tulvi kyyneleitä, kun hän keräsi sauvallaan teen takaisin kasaan. Käsi täristen hän kaatoi sen kuppeihin hiljaisuuden vallitessa.

”Kiitos Lily”, Dumbledore totesi lopulta ja hörppäsi teestään, ”näin hyvää teetä en olekaan juonut aikoihin.”

Hetken ajan he kaikki vain joivat teetään hiljaisina, sulattelivat kuulemaansa ja miettivät kukin tapahtumien saamaa käännettä. Sitten Dumbledore päätti viimein jatkaa, sillä hänellä oli jo kiire.

”Oikeastaan voin vain arvailla tapahtumia siitä eteenpäin, kun Voldemort päätti vaihtaa suunnitelmaansa, mutta uskon silti olevani oikeassa. Voldemort siis lähti Nevillen perään. Minä syytän tästä vain itseäni. Olin täysin varma, että Harry olisi hänen ainoa kohteensa, enkä ymmärtänyt suojata Nevilleä”, Dumbledore kertoi murheissaan ja hänen kirkkaat silmänsä kostuivat hieman. Pian hän kuitenkin pystyi taas jatkamaan.
”Voldemort ilmeisesti oletti, että Nevillen surmattuaan hän yksinkertaisesti vain surmaisi Harryn jonain muuna päivänä. Hänestä oli parasta päästä eroon kaikista häntä uhkaavista lapsista. Hänen kohtalokseen kuitenkin koitui viimein se, ettei hän ollut kuullut koko ennustusta. Hän ei tiennyt, että pimeyden lordi merkitsee hänet vertaisekseen. Eli uhkia hänellä oli todellisuudessa vain yksi ja sekin vasta sitten, kun hän itse syöksyisi surmaamaan viattoman lapsen.”

Lily hengähti kauhuissaan. Hän oli nyt vasta ikään kuin herännyt horroksesta ja tajunnut, että se, mitä he olivat pelänneet, olikin tapahtunut jollekin muulle. He olivat saaneet täyden suojelun, vaikka todellisuudessa sen olisi tarvinnut joku ihan muu.

”Mutta mitä.. Miten Nevillelle sitten kävi? Entä hänen perheensä, meidän ystävämme, herra ja rouva Longbottom? Löysikö Voldemort heidät? Entä missä Voldemort on nyt?”
”Kysyt vaikeita kysymyksiä Lily. Mutta kyllä, Voldemort löysi heidät kaikki, eivätkä Longbottomit mahtaneet silloin enää mitään. Mutta sitten tapahtuikin jotain hyvin erikoista", Dumbledore sanoi ja hänen suunsa takaa saattoi erottaa pienen hymyn.

"Heidän poikansa elää yhä. Hän jäi eloon tappokirouksesta ainoana ihmisenä maailmassa. Hän on siis yhä täysin kunnossa lukuun ottamatta pientä salaman muotoista arpea otsassaan. Neville on nyt vahvoin taioin suojatussa turvapaikassa mumminsa luona”, Dumbledore kertoi.

”Voldemort puolestaan.. Tämä onkin ehkä kaikkein mielenkiintoisinta, Voldemort nimittäin hävisi. Tuhoutui omaan iskuunsa. Siksi minä uskonkin, että jos hän joskus palaa, hän ei enää lähde Harryn perään, vaikka alun perin suunnittelikin murhaavansa molemmat pojista. Nimittäin, jos hän joskus nousee uudestaan valtaan, kukaan muu kuin Neville ei merkitse hänelle mitään”, Dumbledore totesi ja siemaisi taas teestään.

 ”Nimittäin, vaikka Voldemort ei tietäisikään ennustuksen loppuosaa, olisi hänen silti mahdotonta olla toteuttamatta sitä. Hän ei voisi sietää ajatusta, että pieni poika selviytyi hänen jo käyntikortikseen muodostuneesta iskusta. Niinpä hän tekisi taatusti kaikkensa murhatakseen Nevillen, eikä todennäköisesti kiinnittäisi Harryyn enää mitään huomiota”, Dumbledore kertoi ja piti sitten pienen tauon jatkaakseen, ”jommankumman on kuoltava toisen kädestä, sillä kumpikaan ei voi elää, jos toinen on hengissä”, Dumbledore viimein lopetti tarinansa.

Lily ja James vilkuilivat toisiaan. Hekö olisivat nyt oikeasti turvassa? Voisivat jatkaa elämäänsä ihan normaalisti ja murehtia ystäviensä kuolemaa oman poikansa kuoleman sijasta? Lilyn kasvoille levisi hymy, vaikka hän tiesi sen olevan kohtuutonta viimeaikaisten tapahtumien valossa.

”Anteeksi”, Lily sanoi Dumbledorelle, ”olen vain niin onnellinen, että perheemme on kunnossa ja Voldemort on poissa.”

James ei kuitenkaan ollut samaa mieltä Lilyn kanssa. Hän oli ollut tarkkaavaisempi.
”Mutta sinähän sanoit, että jos Voldemort joskus nousee uudestaan. Mitä sinä oikein sillä tarkoitit, Albus?”

Dumbledore päästi taas syvän huokauksen.

”Tällä hetkellä velhot ja noidat kaikkialla juhlivat Voldemortin kukistumista, mutta minulla on omat epäilykseni. Uskon Voldemortin olevan yhä jossain, joskin olemattomaakin olemattomammassa muodossa. Hänestä ei jäänyt ruumista.”

Lily ja James vain tuijottivat ihmeissään Dumbledorea, ymmärtämättä kunnolla sanaakaan. Lopulta he kaikki vain istuivat vaitonaisina pöydän äärellä teetään juoden, kunnes yläkerrasta kuului vaimea vauvan parku.

”Minä menen”, Lily totesi nopeasti ja lähti juosten ylös portaita.

”Senpä taidan tehdä itsekin”, Dumbledore sanoi, ”minulla on hirveästi tekemistä, mutta kiitos teestä.”

”Ymmärrän ja kiitos vain itsellesi kaikesta”, James totesi ja lähti saattamaan Dumbledorea ovelle.

Dumbledore oli juuri lähdössä, kun vielä totesi hymyillen:

”Jos minä saisin päättää, juhlisin vain muiden mukana. Muistuttaisin myös, ettei ole hyväksi kertoa muille minun epäilyksistäni, koska minäkin olen erehtyväinen. En myöskään usko, että Voldemort ihan noin vain palaisi takaisin, saamme taatusti viettää vielä monta rauhan vuotta. Suosittelen siis menemään mitä pikemmin vaimosi perässä yläkertaan viettämään aikaa perheesi kanssa. Nyt kun se kaiken kauhun ja pelon jälkeen on sittenkin vielä olemassa.”

”Niin aionkin tehdä, mutta minulla olisi kyllä vielä yksi kysymys. Pitääkö meidän sinusta kertoa tästä Harrylle, siis sitten kun hän on vanhempi?” James kysyi vielä ja

Dumbledore katsoi häntä tutkivasti puolikuulasiensa alta.

”Se sinun on päätettävä itse. Hän on sinun poikasi, James."

”Minä.. Niin no tuota.. Minusta on turhaa kertoa Harrylle, ellei sitten selviä, että Voldemort saattaisi sittenkin lähteä uudelleen hänen peräänsä”, James totesi.
”Aivan. Luotan sinun harkintakykyysi, James. Se on varmasti Harrylle parasta”, Dumbledore sanoi ja lähti matkaan sytyttäen vielä pimeyttimellään valot takaisin kadulle.

James sulki vaisusti oven hänen perässään ja hymyili pienesti. Hän ei tiennyt, miten tämä kaikki oli mahdollista ja miten se oli sattunut juuri hänelle, mutta kaikesta huolimatta hän oli sittenkin saanut pitää perheensä ja tekisikin siksi kaikkensa, ettei joutuisi enää koskaan menettämään sitä.

Hän kapusi portaat yläkertaan ja raotti varovasti makuuhuoneen ovea. Näky, joka hänet valtasi, sai hänen sydämensä täyttymään niin valtavasta rakkauden puuskasta, että Sirius olisi nauranut hänelle päin naamaa, jos hän olisi yrittänyt sitä selittää.

Lily makasi silmät ummessa heidän sängyllään pidellen Harrya lempeästi kätensä suojassa. Pojasta kuului pientä hentoa tuhinaa, kun hän tuijotti huoneeseen saapunutta isäänsä vihreillä suurilla silmillään. James käveli hiljaa vuoteen vierelle ja istahti sitten sängyn reunalle poikaansa tuijottaen.

"Te olette kaikki, mitä minulla on. En anna minkään koskaan satuttaa teitä", James kuiskasi kyynelten kastellessa hänen poskensa. Hän laski kätensä hellästi poikansa päälaelle ja alkoi silittää tätä. Syvällä mielessään hän ei saanut päästään kuvaa, miltä hänen poikansa olisi näyttänyt salama-arpi otsallaan. Mitä olisikaan tapahtunut, jos Nevillen tilalla olisikin ollut Harry? Sitä hän ei halunnut edes ajatella.

Luku päivitetty 22.7.2013
Kirjoitusvirheitä korjattu, loppua pidennetty ja yritetty tehdä Dumbledoresta enemmän oma itsensä.