LUKU 1 - Neville, joka elää

Lily ja James Potter istuivat keittiössä pöytänsä ääressä. He tuijottivat huolestuneina ulos ikkunasta käyden välillä katsomassa, että Harry oli turvallisesti nukkumassa omassa sängyssään. He olivat pelosta kankeina, eivätkä osanneet mennä nukkumaan, vaikka heillä ei olisi pitänyt olla mitään hätää. Sirius Musta oli heidän salaisuuden haltijansa, eikä heillä ollut mitään syytä olettaa, että Sirius pettäisi heidät. Voldemort oli kuitenkin hirmuinen velho, eivätkä he voineet tietää varmaksi, oliko olemassa mitään keinoa estää tämän aikeita.

”Kulta, en usko, että hän on tulossa. Hän olisi varmasti tehnyt sen jo, jos aikoisi. Dumbledorehan saattoi olla väärässä”, James ehdotti toiveikkaana, mutta Lily tunsi hänet liian hyvin erottaakseen hänen otsallaan muutaman rypyn, jotka kielivät heti huolesta ja epäilyksestä.

”Enpä tiedä James. On ihan hänen tapaistaan odotuttaa tällä tavalla. Se lisää pelkoa. Ja mistä me tiedämme, jos Sirius murtuukin lopulta? Tai mitä jos häntä kidutetaan?” Lilyn ääni murtui ja hävisi lähes olemattomiin. ”Tai entä jos hänet tapetaan?”

James ei vastannut mitään. Hän tuijotti ulos ikkunasta tyhjä katse silmissään. Hän tiesi, ettei pystyisi rauhoittelemaan vaimoaan mitenkään. Heidän perheensä, tai oikeastaan heidän rakas ja ainoa poikansa, oli suuressa vaarassa. Oli huhuttu, että lordi Voldemort aikoisi surmata Harryn juuri tänä nimenomaisena yönä. Dumbledore oli kyllä tehnyt kaikkensa suojellakseen heidän perhettään, mutta vaikka Voldemort kuinka Dumbledorea pelkäsikin, eivät Potterit osanneet mennä nukkumaan ja toivoa, että asiat ratkeisivat sinä aikana itsestään. Niin moni asia voisi mennä pieleen, ja kaiken lisäksi heidän todella hyvä ystävänsä Sirius oli vaarassa. Suuressa vaarassa.

Tunnit kuluivat, eikä mitään tuntunut tapahtuvan. Välillä joku myöhäinen juhlija käveli jalat solmussa heidän talonsa ohitse katsomatta päinkään. Se ei tosin ollut mikään ihme, sillä vain Sirius, heidän salaisuudenhaltijansa, pystyi näkemään talon.

James havahtui viimein horroksestaan, kun kuuli vaimonsa niiskuttavan vieressään. James huokaisi syvään. ”Kuule, ihan oikeasti. Minusta kyllä tuntuu, ettei Voldemort ole aikeissakaan tulla tänne. Kello on pian jo neljä, eikä häntä ole vieläkään näkynyt. Ehkä meidän pitäisi lähettää Dumbledorelle pöllö ja yrittää tavoittaa Si-”

Jamesin lause jäi kuitenkin kesken, kun kuului valtava pamahdus ja valon välähdys. He molemmat hyppäsivät salamana ylös tuoleiltaan sauvakädet ojossa. Ulos lankesi välitön pimeys, heidän ei auttanut enää tuijottaa ulos ikkunasta. Tuli hiirenhiljaista, kunnes kuului askelten ääniä ja oveen koputettiin. James hiipi lähemmäs ovea jääden kuitenkin turvallisen välimatkan päähän.

”Kuka?” hän huusi ääni väristen, vaikka yrittikin kuulostaa rohkealta.

”Albus Dumbledore. Sain tietää olinpaikkanne Sirius Mustalta, joka on Harryn kummisetä ja teidän salaisuuden haltijanne”, kuului rauhallinen ja tuttu ääni.

James vilkaisi taakseen hiipinyttä Lilyä, ja Lily avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta ilmeisesti sanat takertuivat hänen kurkkuunsa. James kuitenkin arvasi, mitä Lily oli aikonut sanoa ja tokaisi sitten:

”En usko sen olevan Voldemort. Hän olisi vain rynninyt läpi ovesta kyselemättä, emmekä me varmaan edes seisoisi tässä enää, jos se todella olisi hän. Odota sinä tässä, niin minä käyn avaamassa oven.”

James hiippaili ovelle ja kurkisti ovisilmästä. Kyllä vain, ainakin sen takana seisova mies näytti Albus Dumbledorelta, mutta James tiesi liiankin hyvin, ettei siihen voinut luottaa velhomaailmassa. Hän raotti ovea hieman ja työnsi sauvansa ulos osoittaen sillä viittapukuista miestä.

”Miksi et pidä Bertie Bottin joka maun rakeista?” James kysyi häneltä. Joistakin sanat kuulostivat varmasti todella oudolta, mutta sekä James että Albus pitivät naamansa peruslukemilla.

”En mielelläni palaisi muistoon, jossa söin vahingossa oksennuksen makuisen rakeen”, Dumbledore totesi tyynesti ja James nyökkäsi tälle hyväksyvästi avaten oven kokonaan.
”Mitä oikein on tapahtunut? Miksi Voldemort ei tullutkaan? Missä Sirius on?” James kysyi tiedonjanoisena. Lilykin oli jo ilmestynyt hänen taakseen ja odotti uteliaana vastauksia.

"Voldemort on nyt poissa", Dumbledore vastasi tyynen rauhallisesti ja astui sisään. James aikoi juuri aloittaa uuden kysymystulvan, mutta Dumbledore hiljensi hänet yhdellä kädenheilautuksella.

"Mutta asia ei ole niin yksiselitteinen."

Dumbledore käveli rauhallisesti kohti keittiötä ja istuutui sitten pienen pöydän ääreen.

”Voisinko saada kupin teetä, Lily? Tämä matkustelu käy jo vanhan miehen voimille.”

Lily ei hämmästynyt Dumbledoren pyynnöstä, sillä tämä ei koskaan noudattanut minkäänlaista järkevää kaavaa missään. Lily ei saanut päähänsä ketään muuta, kuka olisi pyytänyt teetä tällaisessa tilanteessa.

”Tietysti, pieni hetki vain”, Lily totesi ja ryhtyi kaivamaan teepannua kaapista.

James istui Dumbledorea vastapäätä ja tuijotti tätä suoraan silmiin. Dumbledore olisi naurahtanut Jamesin uteliaisuudelle, jos tilanne ei olisi ollut niin vakava. Huokaisten syvään Dumbledore sitten viimein päätti paljastaa viimeaikaiset tapahtumat Pottereillekin.

”Voldemort on poissa, kuten sanoin, mutta siihen liittyy hyvin paljon muutakin. Te varmasti mietitte, miksei hän koskaan tullutkaan tänne. Syy on yksinkertainen: hän muutti suunnitelmiaan”, Dumbledore totesi tyynesti ja muut odottivat kiihkeissään lisää tietoa.

”Te tiedätte, että alun perin Voldemort halusi päästä eroon pojasta, joka ennustuksen mukaan tulisi nousemaan hänen rinnalleen ja hän tietysti oletti pojan olevan Harry, aivan kuten mekin”, Dumbledore piti tauon ja sulki silmänsä. Hänen otsalleen ilmestyi ryppy. ”Syntyy niille, jotka ovat uhmanneet häntä kolmasti, syntyy kun seitsemäs kuukausi kuolee.”

Dumbledore avasi taas silmänsä ja katsoi nyt Jamesia merkitsevästi silmiin. ”Vain tunteja sitten Voldemort yritti yhä selvittää teidän olinpaikkaanne aikeenaan -”, Dumbledore vilkaisi Lilya, ”anteeksi suoruuteni - murhata Harry.”

Lily vavahti teepannu kädessään.

”Mitä sitten tapahtui?” James tivasi.

”Voldemort löysi lopulta Siriuksen ja valitettavasti kidutti tätä julmimmalla tiedetyllä tavalla”, Dumbledore selitti, mutta huomatessaan Pottereiden järkyttyneet kasvot, hän totesi väliin: ”Ei hätää, Sirius ei murtunut ja hän on nyt täysin turvassa, joskin hyvin heikossa kunnossa. Hänen onnistui paeta, mutta sen sijaan paikalle ilmiintynyt Peter Piskuilan”, Dumbledore pudisti päätään, ”menehtyi. Emme ehkä koskaan saa tietää, miten Peter löysi paikalle ja miksi hän tuli, mutta se koitui joka tapauksessa hänen kohtalokseen ja Siriuksen onneksi.”

James pudisteli epäuskoisena päätään. Hänen oli vaikeaa sulatella tätä kaikkea. Että Piskuilan olikin kuollut, eikä Sirius? Ja miksi Voldemort ei sitten ollutkaan hyökännyt Harryn kimppuun?

”Niin hetkinen, palataanpa ihan alkuun, miksi tarkalleen Voldemort vaihtoi suunnitelmaansa?” James kysyi hieroen ohimoitaan. Hän yritti väkisin tajuta edes jotakin koko sekavasta tilanteesta. ”Siksikö, ettei Sirius murtunut?”

”Ah, se on kaikessa onnekkuudessaan hyvin surullinen tarina”, Dumbledore totesi ja Lily oli näkevinään kiiltoa hänen silmäkulmissaan.

”Meidän pitäisi nyt osata iloita siitä, että Voldemort ei enää jahtaa teidän perhettänne”, Dumbledore tokaisi, mutta joutui taas keskeyttämään itsensä nähdessään Pottereiden ällistyneet ilmeet, ”mistä tietenkin olen iloinen, olen kyllä. Olette nyt täysin turvassa. Voldemort ei mitä luultavimmin ole enää kiinnostunut Harrysta."

James ja Lily vilkaisivat toisiaan silmät epäuskoa täynnä. Niin kauan he olivat joutuneet pelkäämään ja nyt heille ilmoitettiin, että kaikki olisikin ohitse. He saisivat vihdoin haudata sota-ajan ja jatkaa eteenpäin. Saattoiko se kaikki olla todellista? Minkä hinnan se oli ottanut?

"Mutta teidän onnenne on nyt toisille suuri suru. Voldemort nimittäin vain vaihtoi kohdettaan. Hän oletettavasti ymmärsi, ettei tänä iltana olisi mitenkään voinut tappaa Harrya – kiitos Siriuksen - joten hän päätti vielä kerran tarkistaa ennustuksen. Ja pian hänelle selvisikin, että Harryn lisäksi muottiin sopi toinenkin poika", Dumbledore huokaisi syvään. Teepannu vihelsi ja Lily otti pannun liedeltä. Hän piteli kuumaa pannua käsissään ja tuijotti Dumbledorea. Hänen ei tarvinnut kysyä. Hän pystyi lukemaan Dumbledoren kasvoilta, että se oli joku heidän tuttunsa. Lily katsoi Dumbledoren sinisiin silmiin ja odotti.

"Neville Longbottom”, Dumbledore henkäisi ja laski katseensa.

Teepannu putosi kolisten maahan ja kuuma vesi roiskui ympäriinsä. "Ei hyvä luoja!" Lily kirkaisi ja löi käden suulleen.

"Longbottom? Mutta sehän on.. Sehän on.. Ei!" James henkäisi ja nosti kädet päänsä päälle. Hän puristi hiuksiaan ja tuijotti eteensä.

"Niin", Dumbledorekin riiputti päätään.

Huoneeseen lankesi täysi hiljaisuus. Lilyn silmiin tulvi kyyneleitä. Pitääkseen itsensä kasassa hän keräsi sauvallaan veden takaisin pannuun ja puhdisti sen. Kädet täristen hän kaatoi veden kuppeihin.

”Kiitos Lily”, Dumbledore totesi ja upotti teepussin veteen.

Hetken ajan he kaikki vain joivat teetään hiljaisina, sulattelivat kuulemaansa ja miettivät kukin tapahtumien saamaa käännettä. Sitten Dumbledore päätti viimein jatkaa. Hänellä oli vielä paljon asioita hoidettavana.

”Voin vain arvailla tapahtumia siitä eteenpäin, kun Voldemort päätti vaihtaa suunnitelmaansa, mutta uskoisin silti olevani oikeassa. Voldemort siis lähti Nevillen perään. Nevillen, joka oli täysin vailla suojausta”, Dumbledore nosti kätensä otsalleen ja pudisti päätään, ”se oli täysin minun syytäni. En ollut ymmärtänyt suojata Nevilleä, oletin, kuten Voldemortkin, että Harry oli ainoa uhka hänelle.”

Dumbledore hörppäsi teestään. ”Oletan, että Voldemortin ajatuksena oli surmata Harry joskus myöhemmin. Hänestä oli varmasti parasta päästä eroon kaikista häntä uhkaavista lapsista.”

James näytti mietteliäältä. ”Mutta sanoit, ettei hän ole enää uhka meille? Että hän on poissa?”

”Niin. Voldemortin kohtaloksi koitui, ettei hän ollut kuullut koko ennustusta. Hän ei tiennyt, että pimeyden lordi merkitsee hänet vertaisekseen. Eli uhkia hänellä oli todellisuudessa vain yksi ja sekin vasta sitten, kun hän itse syöksyisi surmaamaan viattoman lapsen.”

Lily hengähti ja käänsi katseensa kohti ikkunaa. Se, mitä he olivat pelänneet, olikin tapahtunut jollekin muulle. He olivat saaneet täyden suojelun, vaikka todellisuudessa sen olisi tarvinnut joku ihan muu.

”Nevillekö on siis… Kuollut? Entä hänen perheensä? Löysikö Voldemort heidät? Entä missä Voldemort on nyt?”

”Kysyt vaikeita kysymyksiä Lily. Mutta kyllä, Voldemort löysi heidät kaikki, eivätkä Longbottomit mahtaneet sille mitään. Mutta sitten tapahtuikin jotain hyvin erikoista", Dumbledore sanoi ja hänen kasvoiltaan saattoi erottaa hymyn häivän.

"Neville on elossa. Hän jäi eloon tappokirouksesta ainoana ihmisenä maailmassa. Hän on siis yhä täysin kunnossa lukuun ottamatta pientä salaman muotoista arpea otsassaan. Neville on nyt vahvoin taioin suojatussa turvapaikassa mumminsa luona”, Dumbledore kertoi. ”Voldemort puolestaan.. Tämä onkin ehkä kaikkein mielenkiintoisinta, Voldemort nimittäin hävisi. Tuhoutui omaan iskuunsa. Siksi minä uskonkin, että jos hän joskus palaa, hän ei enää lähde Harryn perään, vaikka alun perin suunnittelikin murhaavansa molemmat pojista. Nimittäin, jos hän joskus nousee uudestaan valtaan, kukaan muu kuin Neville ei merkitse hänelle mitään”, Dumbledore totesi ja siemaisi taas teestään.

 ”Nimittäin, vaikka Voldemort ei tietäisikään ennustuksen loppuosaa, olisi hänen silti mahdotonta olla toteuttamatta sitä. Hän ei voisi sietää ajatusta, että pieni poika selviytyi hänen jo käyntikortikseen muodostuneesta iskusta. Niinpä hän tekisi taatusti kaikkensa murhatakseen Nevillen, eikä todennäköisesti kiinnittäisi Harryyn enää mitään huomiota”, Dumbledore kertoi ja piti sitten pienen tauon jatkaakseen, ”jommankumman on kuoltava toisen kädestä, sillä kumpikaan ei voi elää, jos toinen on hengissä”, Dumbledore viimein lopetti tarinansa.

Lily ja James vilkuilivat toisiaan. Hekö olisivat nyt oikeasti turvassa? Voisivat jatkaa elämäänsä ihan normaalisti ja murehtia ystäviensä kuolemaa oman poikansa kuoleman sijasta? Lilyn kasvoille levisi hymy, vaikka hän tiesi sen olevan kohtuutonta viimeaikaisten tapahtumien valossa.

”Anteeksi”, Lily sanoi Dumbledorelle, ”olen vain niin onnellinen, että perheemme on kunnossa ja Voldemort on poissa.”

James ei kuitenkaan ollut samaa mieltä Lilyn kanssa. Hän oli ollut tarkkaavaisempi.
”Mutta sinähän sanoit, että jos Voldemort joskus nousee uudestaan. Mitä sinä oikein sillä tarkoitit, Albus?”

Dumbledore katsoi Jamesia silmiin kuin kartoittaakseen, kuinka paljon miehelle voi paljastaa.

”Tällä hetkellä velhot ja noidat kaikkialla juhlivat Voldemortin kukistumista, mutta minulla on omat epäilykseni. Uskon Voldemortin olevan yhä jossain, joskin olemattomaakin olemattomammassa muodossa. Hänestä ei jäänyt ruumista.”

Lily ja James vain tuijottivat Dumbledorea. Hänestä ei saisi enempää irti, se oli varmaa. Lopulta he kaikki vain istuivat vaitonaisina pöydän äärellä teetään juoden, kunnes yläkerrasta kuului vaimea vauvan parku.

”Minä menen”, Lily totesi nopeasti ja lähti juosten ylös portaita.

”Senpä taidan tehdä itsekin”, Dumbledore sanoi, ”minulla on hirveästi tekemistä, mutta kiitos teestä.”

”Ymmärrän ja kiitos itsellesi kaikesta”, James totesi ja lähti saattamaan Dumbledorea ovelle.

Dumbledore oli juuri lähdössä, kun vielä totesi hymyillen:

”Jos minä saisin päättää, juhlisin muiden mukana. Muistuttaisin myös, ettei ole hyväksi kertoa muille minun epäilyksistäni, koska minäkin olen erehtyväinen. En myöskään usko, että Voldemort ihan noin vain palaisi takaisin, saamme taatusti viettää vielä monta rauhan vuotta. Suosittelen siis menemään mitä pikemmin viettämään aikaa perheesi kanssa. Nyt kun se kaiken jälkeen on sittenkin vielä olemassa.”

”Niin aionkin tehdä, mutta minulla olisi kyllä vielä yksi kysymys. Pitääkö meidän sinusta kertoa tästä Harrylle, kun hän on vanhempi?”

Dumbledore katsoi häntä tutkivasti puolikuulasiensa alta. ”Se sinun on päätettävä itse. Hän on sinun poikasi, James."

”Minä.. Niin no tuota.. Minusta on turhaa kertoa Harrylle, ellei sitten selviä, että Voldemort saattaisi sittenkin lähteä uudelleen hänen peräänsä”, James totesi.
”Luotan sinun harkintakykyysi, James. Se on varmasti Harrylle parasta”, Dumbledore sanoi ja lähti matkaan sytyttäen vielä pimeyttimellään valot takaisin kadulle.

James sulki vaisusti oven hänen perässään. Hän ei tiennyt, miten tämä kaikki oli mahdollista ja miten se oli sattunut juuri hänelle, mutta kaikesta huolimatta hän oli sittenkin saanut pitää perheensä ja tekisikin siksi kaikkensa, ettei joutuisi enää koskaan menettämään sitä.

Hän kapusi portaat yläkertaan ja raotti varovasti makuuhuoneen ovea. Näky, joka hänet valtasi, sai hänen sydämensä täyttymään niin valtavasta rakkauden puuskasta, että Sirius olisi nauranut hänelle päin naamaa, jos hän olisi yrittänyt sitä selittää.

Lily makasi silmät ummessa heidän sängyllään pidellen Harrya lempeästi kätensä suojassa. Pojasta kuului pientä hentoa tuhinaa, kun hän tuijotti huoneeseen saapunutta isäänsä vihreillä suurilla silmillään. James käveli hiljaa vuoteen vierelle ja istahti sitten sängyn reunalle poikaansa tuijottaen. 

”Te olette kaikki, mitä minulla on. En anna minkään koskaan satuttaa teitä”, James kuiskasi kyynelten kastellessa hänen poskensa. Hän laski kätensä hellästi poikansa päälaelle ja alkoi silittää tätä. Syvällä mielessään hän ei saanut päästään kuvaa, miltä hänen poikansa olisi näyttänyt salama-arpi otsallaan. Mitä olisikaan tapahtunut, jos Nevillen tilalla olisikin ollut Harry? Sitä hän ei halunnut edes ajatella.