Sirius vilkuili liikettä etäämmältä. Se oli hänestä aina yhtä epäilyttävä,
vaikka se oli tullut hänelle tutuksi jo lapsuudesta. Tämä oli kuitenkin vasta
toinen kerta hänen aikuisiällään, kun hän joutuisi astumaan sisään liikkeeseen,
eikä hän tehnyt sitä mielellään. Hän lähti kävelemään kohti ovea vilkaisten
samalla huurteista ikkunaa: Borgin & Burkes.
Kello kilahti oven avautumisen merkiksi ja tiskin taakse ilmestyi tuttu
hahmo. Sirius vavahti. Niin paljon kuin hän yrittikin pimeää taikuutta välttää,
täällä hän taas oli kasvokkain sen kanssa. Omistaja tunnisti hänet heti ja
vinkkasi sitten kädellään siirtymään takahuoneen puolelle. Sirius seurasi
miestä kohti pientä oviaukkoa, jota peitti erittäin epämääräisen ja tunkkaisen
näköinen riepu.
Mies johdatti Siriuksen seinän vierustalla olevan pöydän ääreen.
”Se tekee viisi kaljuunaa”, mies murahti. Sirius kaivoi rahat taskustaan
vastahakoisesti.
Mies laski rahat ja nyökkäsi sitten hyväksyvästi.
”Olit oikeassa. Sitä on peukaloitu”, mies sitten totesi. Siriuksen valtasi
inhottava viileä tunne, tuskanhiki nousi hänen otsalleen. Minä tiesin, minä
tiesin tämän, hän ajatteli voitonriemuisesti, mutta tunsi samalla suurta huolta
ja surua.
”Miten?”
”Pimeää taikuutta, valtavasti pimeää taikuutta. Tämä on voimakas
historiallinen taikaesine, kuka tahansa ei pysty koskemaan sen toimintoihin.”
”Kuka mielestäsi pystyy?” Siriuksella oli tosin kohde jo tiedossa.
”Kyllä niitä löytyy useitakin, mutta heitä harvoin tapaa kaduilla
istumassa.”
Sirius vajosi ajatuksiinsa. Se saamarin limainen sintti.
”Pystytkö todistamaan, että sitä on peukaloitu?” Sirius kysyi sitten
mietteissään.
”Pystyn. Mutta se tekee toiset viisi kaljuunaa”, mies pohti hetken ennen
kuin jatkoi, ”mitä haluat tehdä tälle? Se kuuluu käsittääkseni Tylypahkaan.”
Sirius oli aistivinaan äänessä syyllistämistä. Hattu oli pyhä jopa hieman
kieroimmillekin velhoille ja noidille, joskin kaikkia tämäkään ei ilmeisesti
koskettanut.
”En tiedä vielä. Kiitos”, Sirius tokaisi ja lampsi sitten tiehensä hattu
kainalossaan.
***
Kuten Tylypahkassa oli tapana, eivät salaisuudet pysyneet piilossa
kovinkaan kauan ja tällä kertaa Draco oli pitänyt siitä huolen. Kurpitsajuhlaa
seuraavana aamuna koko sali tuntui puhuvan vain myrkytetystä tytöstä ja
suuresta mustasta oliosta, mutta jos yksikään opettaja sattui lähistölle,
vaihtuivat puheenaiheet yllättäen muuksi. Muutama oppilas oli jo saanut
jälki-istuntoa möläyttäessään, että hehän voisivat kaapata Nevillen ja
lahjoittaa hänet eteenpäin, jotta olio jättäisi muut Tylypahkalaiset rauhaan.
McGarmiwa ei ollut jostain syystä pitänyt kuulemastaan ja huhuttiin, että hän
oli luvannut syöttää kyseiset oppilaat oliolle ihan omin käsin, jos he edes
vielä harkitsisivat toteuttavansa suunnitelmansa.
Harry oli mennyt huhujen mukana niistä sen enempää kiinnostumatta. Tietysti
häntäkin pelotti, saattoiko hirviö vielä palata, mutta hän oli käynyt
juttelemassa Remuksen kanssa ja vakuuttunut siitä, ettei syytä huoleen ollut.
Harry oli tosin yrittänyt udella, liittyikö Matohäntä tähän kuvioon jotenkin,
mutta Remus oli näyttänyt sen jälkeen niin vihaiselta, että Harry oli nähnyt
parhaaksi unohtaa koko asian. Hän ei halunnut saada räyhääjää äidiltään, joten
paras ratkaisu olisi vain antaa olla.
Hiljalleen myös muut oppilaat kyllästyivät juoruiluun, kun mitään uutta ei
tapahtunut ja myrkytetty tyttökin palasi ihan normaalisti oppitunneille.
Lokakuu vaihtui myrskyisään marraskuuhun ja siitä edelleen joulukuuhun. Hento lumikerros
peitti maan, kun joululomaan oli enää muutama päivä aikaa. Harry makasi vähässä
lumessa Ronin vierellä väistellen Fredin ja Georgen sinkoamia lumipalloja. He
olivat alakynnessä, koska eivät osanneet loitsia palloja niin vähästä lumesta
kuin mitä kaksoset osasivat.
"Tehdäänkö jotain muuta?" Harry ehdotti kylmissään ja sai Ronin
oitis mukaansa. He hiippailivat varovasti pois lumipalloalueelta ja siirtyivät
sitten linnan sisätiloihin. Linnaa oli jo alettu koristella jouluisasti ja
kaikilla tuntui olevan hyvä joulumieli. Harry ja Ron vaihtoivat päälleen kuivat
vaatteet ja suuntasivat sitten pelaamaan velhoshakkia. He jatkoivat samalla
kaavalla vielä pari päivää, kunnes vihdoin koitti aika lähteä joululomalle.
Harry istui pikajunassa sekä Dracon että Ronin kanssa ja odotti
kuumeisesti, että näkisi taas vanhempansa. Hän tosin halusi muutenkin mitä
pikimmiten pois junasta, sillä Draco ja Ron eivät vieläkään viihtyneet yhdessä.
Tunnelma oli enemmän kuin jäätävä, vaikka jotain edistystä oli sentään tapahtunut.
Jatkuva naljailu ja piikittely oli loppunut, tilalla oli syvä hiljaisuus, jota
Harry yritti pitää yllä keskustellen vuorotellen kummankin kanssa.
***
Sirius koputti Dumbledoren kanslian ovelle. Hänen oli täytynyt pohtia asiaa
yksinään ennen kuin hän uskalsi tulla tänne asti. Hän ei voisi esittää
syytöksiä ilman todisteita, muttei hän voinut antaa asian odottaakaan.
Toisaalta hänen oli päästävä eroon tunteistaan ennen kuin hän pystyisi
esittämään asiansa. Kaiken vihan, pettymyksen, surun ja muun tunnemylläkän
keskellä hänen oli pystyttävä olemaan asiallisen vakuuttava. Ovi avattiin.
”Hei Sirius”, Dumbledore totesi tyynen rauhallisesti hymyillen, ”päätit
näemmä vihdoin palauttaa hatun takaisin.”
Sirius katseli rehtoria suoraan silmiin. ”Sitä on peukaloitu”, hän
töksäytti tahtomattaan ja halusi kumauttaa itseään nuijalla sen jälkeen.
Keskustelu lähti nyt jo väärille raiteille.
Dumbledore tarkkaili häntä puolikuulasiensa takaa. ”Vai niin. Istu ole
hyvä.”
Sirius istuutui rehtoria vastapäätä ja laski hatun pöydälle. Hän huokaisi
syvään.
”Vein sen tutkittavaksi luotettavaan, pimeään taikuuteen keskittyvään
liikkeeseen. Sitä on todistetusti käpälöity. Tarkkaa aikaa ei pystytä sanomaan,
mutta siinä on merkkejä pimeästä taikuudesta.”
”Pystytkö todistamaan sen?” Dumbledore kysyi mietteliäänä.
”Pystyn.”
”Hyvä on. Minä lupaan tutkia asiaa”, Dumbledore totesi. Siriuksen päässä
alkoi kiehua. Hän puristi kätensä nyrkkiin.
”Mutta se ei ehdi odottaa!” Sirius yritti hillitä itsensä parhaansa mukaan.
Dumbledore hymyili hänelle, risti kätensä edessään ja sulki silmänsä.
”Tarkoitat Harrya.” Se oli kysymys.
”Niin. Hänet lajiteltiin väärin.”
”Et selvästikään voi antaa asian olla.”
”En. En niin kauan, kun asia on korjattu. Et edes sinä voi odottaa koko vuotta tietäen, että joku oppilaistasi
saattaa olla väärässä tuvassa! Minä tiedän sen!”
Dumbledore avasi silmänsä. ”Minä lupaan tutkia asiaa hetimiten. Mutta minä tarvitsen
vedenpitävät todisteet siitä, että jonkinlainen vääryys on todellakin
tapahtunut.”
”Minä tiedän, kuka on tämän takana.”
Dumbledoren kulmat kohosivat hieman. ”Näinköhän?”
Sirius mulkoili miestä hetken, mutta tyytyi sitten kohtaloonsa.
”Pidä minut sitten ajan tasalla.”
”Pidän kyllä.”
”Selvä. Näkemiin sitten.”
”Näkemiin, Sirius.”
Sirius nousi tuolilta, vilkaisi vielä viimeisen kerran hattua ja lähti
sitten ovesta taakseen katsomatta. Tämän asian kanssa hän ei antaisi periksi.
Mutta nyt hänellä oli jo kiire vastaanottamaan kummipoikansa joululomalle.
***
Harry astui ulos junasta ja näki heti tutun kolmikon odottamassa häntä
leveästi hymyillen. Harry juoksi heidän syleilyynsä kiireen vilkkaa. Lily
rutisti häntä kuin ei olisi tavannut poikaansa vuosiin.
”Voi rakas pieni, ihanaa saada sinut kotiin!”
”Äh, äiti, älä viitsi”, Harry yritti epätoivoisesti. Hänellä oli ollut
ikävä vanhempiaan, muttei nyt sentään näin ikävä.
”Tulepas tänne palleroinen”, Sirius totesi äkisti ja veti hänkin Harryn
syliinsä, joskin selvästi miesmäisemmin. Hän kaappasi Harryn toisella kädellä
kainaloonsa ja pörrötti tämän hiuksia. Lopulta Harry pääsi vielä antamaan
nopean halauksen isälleenkin. Seuraavaksi hän alkoi oikopäätä selittää kaikesta
Tylypahkaan liittyvästä, mitä hänen mieleensä vain sattui pälkähtämään.
Ohimennen Harry vielä vilkutti Ronille ja etsi katseellaan myös Dracoa, muttei
nähnyt tätä missään.
He jatkoivat matkaansa ja innostuksissaan Harry ei huomannut vanhempiensa
vaihtavan huolestuneita katseita, kun he huomasivat myös Nevillen kävelevän
heidän edellään mumminsa kanssa. Sitä ei juuri kukaan muu tiennyt, mutta Neville
oli tällä hetkellä koko maan tarkimmin vahdittu velho. Vielä asiaa ei oltu
tuotu julki, mutta näytti pahasti siltä, että Voldermort oli tekemässä
paluutaan.
Nelikko oli jo melkein päässyt kaikkoontumispaikalle, kun Harry viimein
näki myös Dracon.
”Hei, Draco!” Harry huikkasi ja näki tämän kääntyvän häntä kohti. Draco
nyökkäsi ja virnisti.
”Nähdään loman jälkeen”, Draco totesi ja kääntyi sitten vanhempiensa
puoleen. Hänen vanhempansa olivat yhtä kalpeita kuin Dracokin ja kääntyivät
pian katsomaan Harryn porukkaa. Harry oli aistivinaan Luciuksen kasvoilla
inhoa. Hänen kylmät silmänsä tuijottivat suoraan kohti Siriusta ja sitten
Jamesia. Miehet mittailivat toisiaan, kukaan ei kääntänyt katsettaan pois.
Hetkellisesti Harry oli varma, että syttyisi jonkinlainen sota, mutta sitten
koko omituinen välikohtaus oli ohitse ennen kuin kunnolla alkoikaan. Malfoyn
perhe kaikkoontui ja niin tekivät myös Potterit perässä. Siriuksen oli
palattava omiin puuhiinsa.
Illalla Harry makoili sängyssään ja kertoi vielä viimeisimpiä tarinoita
koulusta. Hänen isänsä jaksoi kuunnella maltillisesti loppuun saakka. Kun Harry
oli viimein lopettanut, huomasi hän isänsä otsan menevän ruttuun ja katseen
muuttuvan hieman poissaolevaksi. Harry tiesi sen tarkoittavan sitä, että isä
mietti tarkkaan seuraavia sanojaan, jos niitä ollenkaan tulisi.
”Mitä sinä mietit?” Harry sitten päätti kokeilla onneaan ja kysyi suoraan.
Isä katsoi häntä suoraan silmiin ja laski kätensä Harryn olalle.
”Sinun ei ehkä ole hyvä kaveerata Dracon kanssa enää”, James totesi pitkän
hiljaisuuden jälkeen.
”Mitä? Älä nyt sinäkin, olen jo kuunnellut tarpeeksi Ronin marmatusta.”
”Miten voisitkaan ymmärtää. Et tiedä kaikkea. Ehkä sinunkin olisi jo aika
kuulla”, James huokaisi ja aloitti, ”kuolonsyöjiä on edelleen liikkeellä. He
eivät halua luovuttaa Peterin etsinnöissä. Juuri mitään ei ole annettu
julkisuuteen, mutta… Kaikki merkit viittaavat siihen, että Voldemort ei olekaan
lopullisesti poissa.”
Harry henkäisi. ”Missä se sitten on?”
”Kukaan ei tiedä. Eivät ilmeisesti edes kuolonsyöjät.”
”Mitä se sitten tarkoittaa? Ollaanko me vaarassa?”
”Ei vielä, ei Voldemort ole kiinnostunut meistä. Mutta Neville sen sijaan
saattaa olla vaarassa, mikä altistaa samalla koko Tylypahkan vaaraan. Sinun
täytyy olla varuillasi, Harry. Ja on entistä tärkeämpää, ettet tee mitään
tyhmyyksiä. Lupaa minulle.”
”Mutta miten Draco tähän mitenkään liittyy? Siitähän koko keskustelu
alkoi.”
James katseli taas poikaansa silmissään häivä surua. ”Harry… Dracon
vanhemmat ovat vanhoja kuolonsyöjiä. Me olimme aikanaan heidänkin suurimpia
vastustajiaan. Ymmärrät varmaan itsekin asian ongelmallisuuden.”
”Mutta minähän olen Luihuisessa!” Harry vingahti. ”Sehän on varmaan täynnä
kuolonsyöjien lapsia! Isä, eihän minustakin tule kuolonsyöjää?”
”Ei tietenkään. Ei kukaan lapsista varmasti ole kuolonsyöjä, älä huoli.
Mutta sinun on oltava varovainen. Älä kaveeraa liikaa Luihuisten kanssa. Me keksimme tähän kyllä ratkaisun, usko
pois.”
Harry nyökkäsi urheasti, mutta siltä hänestä ei yhtään tuntunut. Hänestä
tuntui kuin hänen altansa olisi juuri vedetty matto tai pikemminkin koko
lattia. Miten hän voisi olla kaveeraamatta omien tupalaistensa kanssa? Hänhän
nukkui käytännössä heidän vierellään joka yö.
”Koitahan nyt kuitenkin nukkua. Meillä on kaikkia siistejä juttuja
suunnitteilla lomalle!” James totesi loppuun ja antoi pojalleen suukon otsalle.
”Hyvää yötä.”
”Öitä, isä”, Harry toivotti ja jäi sitten yksin huoneeseensa kaikkien
kammottavien ajatustensa kanssa.
***
Severus Kalkaros istuutui rehtorin kanslian tuolille. Hän aavisti, miksi
hänet oli sinne kutsuttu, muttei tietenkään voinut olla varma ennen kuin kuuli
asian itse rehtorilta. Hän ei kuitenkaan ollut tyhmä. Kauan kadoksissa ollut
lajitteluhattu oli kuin tyhjästä ilmestynyt takaisin hyllylle ja heti sen jälkeen
häntä oli pyydetty kansliaan. Hän tuijotti rehtorin pöytää nenänvarttaan
pitkin.
”Pyysit käymään”, hän sitten vain tyytyi toteamaan.
”Niin. Tiedät varmaankin syyn.”
Dumbledore odotti kärsivällisesti, mutta Kalkaros ei vastannut.
”Olet peukaloinut hattua, Severus. Hyvin pimeällä taikuudella.”
Kalkaros vavahti. Dumbledoren tyyli esittää asiat oli aina kylmännyt häntä.
Dumbledore ei koskaan syyttänyt, eikä juuri kysellyt. Hän vain totesi, esitti
asian kuten se oli. Kalkaros katsahti jalkoihinsa.
”Se ei ole sitä, miltä se näyttää.”
”Vai niin. Mitähän se sitten tarkalleen ottaen on?”
Kalkarosta inhotti, muttei hän nähnyt pääsyä pois tilanteesta.
”Pitääkö minun muistuttaa sinua meidän yhteisestä salaisuudestamme? Siitä
pimeästä illasta, jona melkein menetit yhden rakkaimmistasi.”
Dumbledore oli varma, että Kalkaroksen kasvoilla kävi häivähdys vihasta.
Pian ne olivat kuitenkin taas yhtä ilmeettömät kuin aina.
”Ei tarvitse”, Kalkaros mietti hetken ennen kuin jatkoi, ”hyvä on sitten.
Minä sen tein. Minä loitsin hatun.”
”Niin arvelinkin”, Dumbledore huokaisi surumielisesti. Kalkaros oli hetken
hiljaa ennen kuin sai sanottua asiansa.
”Tein sen hänen takiaan”, Kalkaros totesi apean haluttomasti.
”Lilyn?”
”Niin.”
”Tiedäthän sinä, etten voi hyväksyä tätä missään tilanteessa.”
Kalkaros kohotti nyt katseensa. Hänen silmänsä kipunoivat yhtä aikaa vihaa
ja surua. ”Halusin päästä lähemmäs häntä. Auttaa hänen poikaansa. Paikata
tekemiäni virheitä.”
”Ottamalla hänet tupaasi?” Dumbledoren äänessä kaikui hämmästys. ”Samalla kostit
hänen isälleen, Siriukselle ja jopa Remukselle. He järkyttyivät kovasti.”
Sitä Kalkaros ei ollut valmis myöntämään. Hän ei ollut paha, hänen
tarkoituksensa ei ollut kostaa. Mutta olihan se totta, että Lilyn poika oli
aivan kuin kopio isästään. Rasittava, huonokäytöksinen, surkea taikajuomissa…
Ja oli ollut enemmän kuin tyydyttävää nähdä Siriuksen raivoisa kiukku. Mutta
ei, ei hän siksi ollut sitä tehnyt. Kalkaros jäi tuijottamaan maata.
”Minun pitäisi erottaa sinut”, Dumbledore totesi tyynesti.
”Niin pitäisi.”
”Mutta minä en tee niin.”
”Niin”, Kalkaros totesi. ”Etkö?”
”En. Minä tarvitsen sinut lähelläni juuri nyt enemmän kuin koskaan ennen.
Piirtosi?”
Kalkaros nyökkäsi. ”Se vahvistuu jatkuvasti.” Hän kosketti automaattisesti
käsivarttaan.
”En myöskään halua antaa Siriukselle syytä murhata sinua.” Dumbledore oli
hetken hiljaa. ”Mutta en voi hyväksyä sitä, että Potter on lajiteltu väärin
perustein.”
Kalkaros nyökkäsi jälleen. ”Tiedän.”
”Meidän on järjestettävä uusi lajittelu heti lukukauden alussa. Siitä tulee
iso mellakka. Tarvitaan riittävän hyvä selitys. Ja siinä sinä saat auttaa
minua.”
"Teen mitä vain.”
”Tiedän. Siksi minä en sinusta luovukaan.”
